You are here:

Hevosen arvoista elämää

Hevosen arvoista elämää

Palaan ajassa hieman taaksepäin, aikaan ennen Veeran sairastumista. Saksaan lähtöä suunnitellessamme minun suurin huoleni oli, että löydänhän hevosille sellaisen paikan jossa niiden on hyvä olla ja jossa me saamme tasokasta valmennusta. Olin kuullut, että Saksassa monissa paikoissa hevoset eivät pääse ollenkaan tarhaan, ne saavat vain vähän heinää ja sitä korvaamaan paljon väkirehua. Valmennuksesta en ollut niin huolissani, onhan täällä paljon hyvää ratsastusta. Valmennukseen liittyen ainoa huoleni oli kuinka löydän juuri meille sopivan valmentajan joka vielä puhuu englantia. Sellaisen, joka auttaa meitä pitkäjänteisesti kehittämään heikkouksia ja vahvistamaan vahvuuksia. Työstämään hevosten tasapainoa, suoruutta ja reaktionopeutta. Halusin päästä jatkamaan samaa hyvää työtä jota olimme tehneet Suomessa valmentajani, Mia Wollsténin, kanssa.

 

IMG_3522

Blondie-poni katselee tallipihalle

Kaikki huoleni osoittautuivat turhiksi. Löysimme meille juuri täydellisen paikan, Pferderesidenz Gut Diekin. Tallissa on monentasoisia hevosia ja ratsastajia ja tunnelma on erittäin positiivinen. Hevosillani on suomalaisittain katsottuna aivan valtavat karsinat, Veeralla 17m2 ja Nupulla 14m2. Niistä on ikkunaluukut tallipihalle ja molemmat saavat katseltua myös käytävälle. Heinääkin tulee enemmän kuin Nuppu-raukka jaksaa syödä. Talvikaudella hevoset tarhaavat päivittäin 17 hevosen laumassa suurella, 2-3 hehtaarin kokoisella, talvilaitumella. Siellä on näin keväällä myös hieman ruohoa syötävänä, sitä mukaa, kuin sitä ehtii kasvamaan. Ei siis kovin paljoa mutta sen verran, että hevosilla on mukavasti tekemistä. Talvilaitumella on myös kaksi vesiautomaattia ja katos.

 

Nuppu ja Veera tarhasivat keskenään myös Suomessa mutta Nuppu ei tuntunut erityisesti pitävän Veerasta. Se sieti kyllä Veeran ”tarhassaan” mutta mitään ystäviä ne eivät olleet. Veera-raukka sai aika ajoin juosta, kun Nuppu koki tarpeelliseksi sitä siirtää. Tänne tullessamme ajattelin, että ehkä ne löytävät laumasta uusia, parempia ystäviä. Toisin kuitenkin kävi. Ensimmäisinä laumapäivinä muut hevoset ajoivat Nuppua ja Veeraa pois ja ne väistivät yhdessä. Välillä ne joutuivat juoksemaan hännät suorina karkuun takana tulevaa, luimivaa, 15 hevosen laumaa. Se oli melko jännittävää katsottavaa myös laitumen ulkopuolelta käsin… Kaikki meni kuitenkin hyvin ja parin ensimmäisen päivän jälkeen tammani olivat mukana laumassa siinä missä muutkin hevoset. Vastoinkäymiset olivat kuitenkin ilmeisesti yhdistäneet hevosiani, koska siitä lähtien ne ovat olleet mitä parhaimpia ystäviä. Vaikuttaa, että ne ”löysivät toisensa” muita hevosia paetessaan.

 

Nuppu ja Veera ystävystyivät nopeasti myös kahden muun hevosen, Mörchenin ja Lillyn, kanssa. Tämä on jälkikäteen ajateltuna aivan pelastus, koska nyt Nupulla on ystäviä, vaikka Veera onkin klinikalla eikä pääse palattuaankaan laumaan mukaan. Veeran ollessa jo sairas kiersi Nuppu sen ympärillä häätäen pois mahdolliset kiusantekijät. Hakiessani Veeraa laitumelta kulki se aina portille asti saattueessa: Nuppu yhdellä puolella, Mörchen toisella puolella ja Lilly takana. Ja minä edessä. Veeran jäätyä klinikalle etsi Nuppu alkuun sitä laitumelta ja jäi sydäntäsärkevästi portille huutamaan, kun ei löytänyt rakasta ystäväänsä. Vieläkin se tuntuu etsivän Veeraa aina aamuisin mutta asettuu onneksi nopeasti Mörchenin ja Lillyn seuraan niiden saapuessa laitumelle.

 

IMG_0127

Hevosia ”omenalaitumella”

Viikonloppuna aloitimme hevosten siirtämisen kesälaitumelle. Kaikki ovat totuttaneet omia hevosiaan vihreälle niin, että ne voivat laiduntamisen alussa olla siellä 30 minuuttia päivässä. Hevosia ei siirretty suoraan suurelle, yhdeksän hehtaarin kokoiselle, kesälaitumelle vaan niitä pidetään alussa pienellä ”omenalaitumella”. Ne siirretään sinne iltapäivällä talvilaitumelta niin, että vihreällä on koko ajan n. 6-10 hevosta. Laiduntamisaikaa pidennetään hiljalleen. Tämä on tallityöntekijälle aikamoinen operaatio joten mahdollisimman monet meistä hevosenomistajista ovat mukana siirtelemässä hevosia. Samalla se on sosiaalinen tapahtuma jota ihmiset ovat selvästi odottaneet. Ensimmäisen laidunpäivän päätteeksi keräännyimme vielä paikalliseen tapaan tallitupaan nauttimaan kakkua ja sektiä, eli kuohuviiniä.

 

Uusien tallilta tapaamieni ihmisten avustuksella meille löytyi myös sopiva valmentaja, etelä-afrikkalainen Tanya Seymour. Valmennuksiin palaan tarkemmin myöhemmin. :)

Posted by: Maarit Tarkiainen

Leave a Reply
 

Your email address will not be published. Required fields are marked (*)

Huumorilla ja faktanjyvillä ruokittuja eläinaiheisia artikkeleja sekä blogeja elävästä elämästä. Ehdota juttuaiheita, vinkkaa sopivasta haastateltavasta, tarjoudu bloggariksi tai sovi yhteistyökumppanuudesta.

Back to Top